Ensimmäiset päivät rakkaassa pikkukaupungissa ovat olleet uskomattoman onnellisia, eilen istuin rantakalliolla juomassa viiniä ja myöhemmin seikkailin katselemaan pikkukaupungin keskustaa, onnellisuutta ihmisten kasvoilla. Aamuyön ensimmäisinä tunteina kotimatkalla maailma oli äärettömän kaunis, pimeys verhosi maisemaa tummansiniseen samettiin ja kuiskailin ilmaan rakkauttani maailman kauneimmilla sanoilla, ei ensimmäistäkään vastaantulijaa. Sellaisina hetkinä tavallaan ymmärtää, että ainoastaan tähän pikkukaupunkiin tulen kuulumaan elämäni viimeisiin hengenvetoihin asti ja tähän pikkukaupunkiin tulen kaipaamaan elämän heitellessä myrskytuulen mukana kaupungista seuraavaan, tähän pikkukaupunkiin tulen aina palaamaan laulamaan tyhjille kadunkulmille. Sellaisina hetkinä ja jokaisena sateisena päivänä, jolloin on pysähdyttävä lukemaan vuosikymmenten takaisia satukirjoja, tavallaan ymmärtää, ettei haluaisi ollaan missään muualla.
Tässä on hyvä.
Lähetä kommentti