4/09/2014

pikkukaupungista

 photo lightbulb002_zps5bbbc215.pngLIGHTBULB @ SAVONLINNA 04 04 2014

Minä olen viettänyt ensimmäiset kaksikymmentä vuotta elämästäni oopperakaupungissa nimeltä Savonlinna, istunut metsien rauhallisuudessa kuuntelemassa hiljaisuutta lintujen lentäessä sinisellä taivaalla ja kävellyt satamassa höyrylaivojen huutaessa tervehdyksiään ohikulkijoille, syönyt mansikoita lämpimällä rantakalliolla kivilinnan varjossa. Savonlinna on minulle henkilökohtaisesti erityisen rakas pikkukaupunki ja sinne palaan yhä uudelleen rakastamaan elämää jokaisella hengenvedollani, mutta luvattoman harvoin mainitsen sanallakaan menneisyydestäni uskomattoman hienojen ihmisten seurassa. Vietin suurimman osan nuoruudestani taiteellisten, jos sellaisella mielettömän kauniilla käsitteellä uskaltaisin heitä kuvata, ihmisten seurassa pikkukaupungin pienissä soluasunnoissa ja lämpimillä rantakallioilla: elämäni oli tavallaan uskomattoman kaunista, tähdenlentoja pimeyden verhotessa maailmaa tummansiniseen ja samalla sekavuutta jokaisella hengenvedollani, mutta yhdestäkään muistosta en suostuisi luopumaan.

En luopuisi halvasta viinistä seitsemännen kerroksen parvekkeella, aamuöiden ensimmäisistä tunneista maailman ollessa ääretöntä hiljaisuutta tai aamujen ensimmäisistä auringonsäteistä kävellessäni kotiin musiikin maalatessa taivaanrantaa kauneudellaan, en luopuisi rantakallioilla vietetyistä kesäilloista. En luopuisi ensimmäisestäkään sekavuudella väritetystä kesäyöstä akustisen kitaran kuiskaillessa ilmaan rakkauttaan, kävelyistä sataman hiljaisuudessa maailman romahtaessa niskaani tai sanattomasta rakkaudesta vuorokauden viimeisinä tunteina, sillä lopulta vaikeimmatkin muistot ovat minulle uskomattoman rakkaita. Jokaiseen muistoon liittyy itselleni äärettömän rakkaita ihmisiä: niitä ihmisiä, jotka soittivat akustista kitaraa illan hämärtyessä vähitellen pimeyteen ja lauloivat maailman kauneutta tähtitaivaan loisteessa. Niitä sellaisia ihmisiä, jotka hetkittäin ymmärsivät uskomattomalta kuulostavia tarinoitani ja joiden ansiosta rakkauteni musiikkia kohtaan kasvoi jokaisella hengenvedollani: niitä sellaisia ihmisiä, joista en suostuisi luopumaan elämän heitellessä myrskytuulen mukana valtamerten toiselle puolen ja takaisin.
 photo lightbulb011_zps7efbc7cb.png
Ystäväni olivat ihmisiä, jotka rakastivat musiikkia ensimmäisestä hengenvedosta viimeiseen ja jatkoivat soittamista pienistä vastoinkäymisistä huolimatta: sellaisia ihmisiä, jotka eivät koskaan luovuttaneet musiikin suhteen. Perjantaina suuntasin pikkukaupungin pimeyteen kuuntelemaan ystävieni bändiä, jonka toimintaa olen seurannut uskomattoman kauan kokoonpanojen vaihtuessa ja vastoinkäymisten kasvattaessa jäsenten päättäväisyyttä: olen istunut konserttisalin pimeydessä näkemässä bändin ensimmäistä kertaa livenä, ollut hiljaisuutta kuullessani demoversioita uusista biiseistä ja hetkittäin menettänyt uskoni kyseiseen bändiin, mutta lopulta kuitenkin ollut ylpeä ystävieni loputtomasta päättäväisyydestä. Näin vuosien jälkeen kuunnellessani kovalevyltä löytyneitä vanhoja biisejä pystyn hymyilemään typerästi, sillä sinisten värivalojen loisteessa kuuntelemani keikan jälkeen uskoni bändiin kasvoi huomattavasti.

Lightbulb, jonka nykyisen kokoonpanon muodostavat Ville Puurtinen, Niko Salmela ja Teemu Huuki, on kieltämättä kehittynyt vuosien varrella uskomatoman paljon ja hukkuessani musiikkiin sinisissä värivaloissa olin tavallaan mielettömän ylpeä ystävistäni: musiikissa kuuluu edelleen loputon rakkaus soittamiseen ja lopulta nimenomaan sillä on äärettömän suuri merkitys, musiikkia kuuluu tehdä rakkaudesta soittamiseen. Oikeastaan en uskalla lähteä arvostelemaan kyseistä bändiä yhtään enempää, mutta toivon kuitenkin pojille menestystä tulevaisuudessa: te olette todella ansainneet sen!

TUTUSTUKAA BÄNDIIN TÄÄLTÄ!
 photo lightbulb058_zpsbdb0419d.png

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti