21. huhtikuuta 2014

palaan kotiin

auringonlasku 2 010Viimeisimmät päivät ovat olleet onnellisuutta ensimmäisistä auringonsäteistä viimeisiin, on tuntunut uskomattoman turvalliselta katsella aaltojen törmäävän rantakallioon ja sitruunaperhosten lentävän auringonsäteiden lämmittäessä selkärankaani, mutta samalla on tuntunut ihmeelliseltä: on täytynyt pysähtyä hymyilemään, kun kävellään rantakalliolle katselemaan maailman uinuvan ilta-auringon lempeässä syleilyssä. Pysähtyä hymyilemään tuuliaisen tarttuessa hiuksiin auringonsäteiden häikäistessä vihreitä silmiäni, pikkukaupungin rauhallisuuden tuntuessa selkärankani jokaisessa nikamassa ja rakkaiden ihmisten kertoessa tarinoita, jotka hymyilyttävät enemmän kuin ensimmäinenkään tuulenhenkäys kolmensadan kilometrin päässä viileältä rantakalliolta, raitiovaunujen kolistessa ohitseni.

Pysähtyä hymyilemään ymmärtäessään kuuluvansa pikkukaupungin rauhallisuuteen, auringonlaskun äärettömään kauneuteen metsän humistessa rauhallisuuttaan ja hitaisiin aaltoihin maailman ympärilläni verhoutuessa tummansiniseen samettiin, ennen kotimatkaa pysähdytään kuvaamaan maailman uskomatonta kauneutta. Istutaan keittiössä puhumassa menneisyydestä, pikkukaupunki ikkunalasin takana pukeutuu pimeyteen ja takkatuli valaisee huonetta lämmöllään, täytyy jälleen pysähtyä hymyilemään uskomattoman suurelle onnellisuudelle rintalastani alla.
auringonlasku 2 021
Sanotaan, että kesällä istutaan rantakalliolla katselemassa auringonlaskuja ja rakastetaan maailmaa jokaisella hengenvedollamme, ja hyvästellään tietäen tapaavamme kevään vaihtuessa hiljalleen kesäksi. Hetkittäin on tuntunut ihmeelliseltä ajatella, että kesän kauneimpina iltoina istun pikkukaupungin rauhallisuudessa kuuntelemassa hiljaisuutta ja herään aamuisin hymyilemään kolmensadan kilometrin välimatkalla minun ja tuntemattomien kadunkulmien välillä,

on tuntunut ihmeelliseltä sanoa palaavansa kotiin kolmeksi kuukaudeksi.
auringonlasku 2 017

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti