28. maaliskuuta 2014

valokeiloissa

musicmarathon 190musicmarathon 045
MILLA RUMI @ PUB ADJUTANTTI 27 03 2014

Viimeaikoina olen kuunnellut uskomattoman paljon suomenkielistä musiikkia, unohtunut kuuntelemaan sanojen täydellisyyttä auringonsäteiden lämmittäessä selkärankaani ja kirjoittanut muistikirjaani niitä keskeneräisiä lauseita rakkaudesta ja rikkinäisistä ihmiskohtaloista elämän heitellessä myrskytuulen lailla, mannerlaatoista kasvoillasi. Kirjoittanut kesäöiden harmoniasta pikkukaupungin rauhallisuudessa, kertomatta jääneistä salaisuuksistani ja siitä miehestä, joka valvoi aamuyön viimeisiin tunteihin puhuen rakkaudesta ymmärtämättä sanaakaan: siitä miehestä, jonka kasvoilla surumielisyyttä istuessamme tähtitaivaan alla ja katsoessamme varovaisesti silmiin. Olen saanut äärettömän paljon inspiraatiota suomenkielisestä musiikista, katsellut maailmaa tavallaan uudenlaisin silmin ja halunnut leikitellä sanoilla, vaikka ne eivät sopisikaan toisiinsa.

Torstaina istuin kuuntelemassa itselleni tuntematonta naislaulajaa, kuuntelin sanojen leikittelevän jatkuvasti keskenään ja laulajan nauraessa itsekseen tunsin suunnatonta riemua: sellainen on tavallaan mielettömän kaunista, viattomuus ensimmäistä albumiaan odottavien laulajien kasvoilla ja rakkaus musiikkiin, sellainen on korvaamatonta. Milla Rumi teki minuun lähtemättömän vaikutuksen kolmessakymmenessä minuutissa, istuin aloillani nauttimassa kaikesta siitä onnellisuudesta ja kävellessäni pimeyteen verhoutuneilla kaduilla tunsin edelleen suunnatonta riemua, nauroin itsekseni.
musicmarathon 194
Harhailin kadunkulmalta toiselle ilman todellista päämäärää, tanssin ohikiitävien autojen valokeiloissa ja kuiskailin ilmaan ääretöntä rakkauttani, vastaantulijoiden kasvoilla onnellisuutta jostain valtamerten takaa. Onnellisuus saapuu tänne keväisin valtamerten toiselta puolen, unohtuu tuntemattomien vastaantulijoiden kasvoille vuorokauden viimeisinä tunteina ja juostessani suojatiellä naurahdin itsekseni, kuinka puolitoista vuotta sitten rakastin näitä samoja kadunkulmia hauraan sydämeni pohjasta: tunsin suunnatonta vapautta sydämessäni, mainosvalojen loisteessa rakastuin raitiovaunun kolinaan ja halusin tietää, miltä tuntuisi eksyä tuntemattomille kadunkulmille löytämättä tietään takaisin.
 
Minä en kuitenkaan koskaan eksynyt, tuntemattomat kadunkulmat alkoivat vähitellen näyttää tutuilta ja raitiovaunun kolistessa vierestä kaupunki ei tuntunut enää vapauttaan kuiskivalta äärettömyydeltä, tähän kaupunkiin rakensin kotini. Tähän kaupunkiin rakensin kotini tuntematta hetkeen kaipuuta rakkaaseen pikkukaupunkiin ja vaikka kaipaus pikkukaupungin rauhallisuuteen tuntuukin nykyään paineena rintalastan alla, rakastan tätä kaupunkia jokaisella hengenvedollani. Kiireistä rautatieasemaa iltapäiväruuhkassa ja raitiovaunun kolinaa kävellessäni aamuauringossa, mietin jatkaessani päämäärätöntä harhailemistani ohikiitävien autojen valokeiloissa ja katsellessani rakasta kaupunkiani linssin lävitse, kuin silloin puolitoista vuotta sitten.
musicmarathon 476musicmarathon 310musicmarathon 335
SALLAN JA MIRON MATKA MAAILMAN YMPÄRI @ PUB ADJUTANTTI 27 03 2014

Sallan ja Miron matka maailman ympäri on musiikkirakkauteni vuoden takaa, kuunnellessani ensimmäistä kertaa kyseisen yhtyeen musiikkia pakkasin tavarani matkalaukkuun ja matkustin kolmesataa kilometriä rakkaaseen pikkukaupunkiin rakastamaan hiljaisuutta: juoksin pimeyteen pukeutuneilla kaduilla kuiskaillen ilmaan rakkautta täydellisinä sanoina, tanssin katuvalojen loisteessa äärettömästä onnellisuudesta ja käänsin katseeni taivaalle lumihiutaleiden putoillessa hiljalleen kasvoilleni.

Tavallaan olin odottanut luvattoman kauan pääseväni kyseisen yhtyeen keikalle ja palatessani ohikiitävien autojen valokeiloista musiikin loputtomaan harmoniaan istuin jälleen aloillani kuuntelemassa täydellisyyttään kuiskailevia sanoja, hymyilin musiikin löytäessä avonaiset haavani hauraasta sydämestäni ja hetkittäin keinuin toiseen todellisuuteen, olin suunnatonta onnellisuutta musiikin ottaessa hellään syleilyynsä. Sallan ja Miron matka maailman ympäri on ehdottomasti kuuntelemisen arvoinen yhtye ja kieltämättä odotan innoissani yhtyeen debyyttialbumia, jonka tiedän täyttävän kaikki odotukseni: tämä on yksi niistä yhtyeistä, joita lähtisin suosittelemaan teille.

Lähetä kommentti

© Rakkaudella, Jenna Anette. Design by FCD.