15. maaliskuuta 2014

tiet etäisyyksiin

olavi uusivirta 031olavi uusivirta 042olavi uusivirta 029
OLAVI UUSIVIRTA @ TAVASTIA 14 03 2014

Olen nähnyt elämäni aikana enemmän kuin kaksisataa keikkaa, hukkunut värivaloihin uskomattoman monesti musiikin tunkeutuessa selkäytimeen ja eilen hukkuessani jälleen värivalojen loisteeseen mietin sitä, kuinka itselleni henkilökohtaisesti on olemassa ainoastaan kolmenlaisia keikkakokemuksia: värivaloihin hukkuessa musiikki voi murtaa suojamurtaa saaden kyyneleet silmäkulmiin tai saada onnellisuuden rintalastan alla kasvamaan äärettömäksi, mutta joinakin iltoina sinisissä värivaloissa musiikki ei löydä tietään rintalastan alle. Niinä iltoina musiikki ei saa kyyneliä silmäkulmiin tai onnellisuutta rintalastan alle, vaikka musiikki hymyilyttääkin nostaessani kädet ilmaan. Värivalojen kirkkaudessa tunnen olevani ehdottoman vahvasti elossa ja tunteet sydämen onkaloissa tuntuvat tasaisilta, mutta en välttämättä myöhemmin hymyile muistoille niiltä illoilta. Tunteet jäävät niinä iltoina sydämen onkaloihin löytämättä tietään silmäkulmiini, mutta joinakin iltoina päästään liikkumaan tunteiden ääripäissä musiikin tuntuessa selkärangassa ja sanat tunkeutuvat selkäytimeen saaden kyyneleet silmäkulmiin tai äärettömän onnellisuuden rintalastan alle, mutta niinäkään iltoina värivalojen loisteessa ei liikuta ääripäästä toiseen: onnellisuudesta pohjattomaan melankoliaan tai takaisin. Sellaiset muistot värivalojen loisteesta kuitenkin hymyilyttävät myöhemmin, saavat kaipaamaan musiikin hellään syleilyyn tai armottomaan katseeseen, joka löytää suurimmat salaisuuteni rintalastani alta.

Välillä värivalojen loisteessa liikutaan kuitenkin tunteiden ääripäissä kyynelten takertuessa silmäkulmiin, huudetaan äärettömästä onnellisuudesta rintalastan alla ja itketään vuolaasti musiikin murtaessa suojamuurit sydämestäni, uskomattoman vahvoja tunteita onnellisuudesta pohjattomaan melankoliaan ja takaisin. Musiikki tuntuu jokaisella hengenvedollani uskomattoman vahvalta, rintalastan alla onnellisuus saa huutamaan sanojen täydellisyyttä ja lopulta suojamuurien murtuessa kyyneleet eivät jää kiteiksi silmäkulmiin, mutta oikeastaan juuri sellaiset keikkakokemukset ovat ehdottomasti hienoimpia: musiikki ottaa hellään syleilyynsä löytäen jokaisen salaisuuteni sydämeni onkaloista, puhdistaa uskomattomalla voimallaan kyynelten valuessa poskille ja kävellessäni sittemmin kaupungin pimeydessä tahtoisin suudella jokaista vastaantulijaa, siitä loputtomasta onnellisuudesta. Sellaiset muistot värivalojen loisteesta hymyilyttävät vielä myöhemminkin ja nimenomaan siitä syystä löydän itseni yhä uudelleen eturivistä huutamasta täydellisyyttä ääneni käheäksi, sellaisesta saa uskomattoman paljon voimaa.
olavi uusivirta 144
Olavi Uusivirran noustessa lavalle perjantaina nostin käteni ilmaan loputtomasta onnellisuudesta, annoin musiikin keinuttaa mukanaan kesäöiden harmoniaan lintujen lentäessä tummansinisellä taivaalla ja nuoruusvuosien kauneuteen tuulenhenkäysten tarttuessa hiuksiin vastarannalla. Rantahiekkaan paljaiden jalkojen alla maailman pysähtyessä hetkeksi aloilleen, takkuisiin hiuksiin jättäessäsi jälkesi selkärankaani ja auringonlaskujen maalatessa maisemaa vaaleanpunaisella. Nousuhumalaan lämpimällä rantakalliolla ja porttikongeihin aamuyöllä, kun maailma uinuu loputtomassa harmoniassa ja suudelmasi maistuu punaviiniltä: sinä olit sellainen, joit halpaa punaviiniä auringonlaskuissa ja huusit rakkaudesta viimeisille vastaantulijoille. Musiikin lyödessä tajuntaan palasin takaisin värivalojen loisteeseen keinumaan musiikin hyökyaalloissa, huutamaan ääntäni käheäksi siitä loputtomasta onnellisuudesta ja hymyilemään vanhoille ystävilleni, joita en kuitenkaan ollut odottanut näkeväni: kuin mikään ei olisi koskaan muuttunutkaan, tanssittiin valssia sinisissä värivaloissa ja oltiin kaiken jälkeen uskomattoman kauniita.

Värivalojen loisteessa olin pelkkää mielettömän suurta onnellisuutta, kyyneleet eivät löytäneet tietään silmäkulmiini ja rintalastan alla suunnatonta riemua musiikin keinuttaessa mukanaan parkkihallin pimeyteen vuosia sitten, kun laskettiin hämähäkkejä betoniseinästä ja kaivattiin suuriin kaupunkeihin löytämään itsemme satamasta ilman ensimmäistäkään muistoa menneisyydestä. Nostaessani käteni ilmaan musiikki keinutti mukanaan tarinasta seuraavaan, sai aikaan uskomattoman onnellisuuden rintalastan alla ja kävellessäni myöhemmin kaupungin pimeydessä hymyilin,

puhuin vastaantulijoille englantia.
olavi uusivirta 158olavi uusivirta 160

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti