27. maaliskuuta 2014

rakas von hertzen brothers

vhb 169vhb 204
VON HERTZEN BROTHERS @ TAVASTIA 26 03 2014

Minä rakastan musiikkia enemmän kuin mitään tässä maailmassa, rakastan tanssittaa sormiani mustilta koskettimilta valkoisille ja unohtua musiikin täydelliseen harmoniaan aamun ensimmäisten auringonsäteiden lämmittäessä selkärankaani, rakastan enemmän kuin mitään. Rakastan musiikkia illan viimeisten auringonsäteiden maalatessa maisemaa lämmöllään, tuulenhenkäysten tarttuessa hiuksiini rantakallioilla ja rakastan sitä tunnetta, kun pimeyden laskeutuessa musiikki ottaa hellään syleilyynsä kuiskaillen korvaani äärimmäistä rakkauttaan. Rakastan värivaloihin hukkumista musiikin murtaessa viimeisenkin suojamuurini uskomattomalla voimallaan, kyyneliä silmäkulmissani sanojen löytäessä jokaisen salaisuuteni rintalastani alta ja sitä ääretöntä onnellisuutta sydämeni onkaloissa, kun jokaisella hengenvedollani tunnen olevani uskomattoman vahvasti elossa: huudan ääntäni käheäksi ja nostan käteni ilmaan, hämäristä klubikeikoista festarikeikkoihin rakkaus tuntuu loputtomalta.

Eilen hukkuessani värivaloihin teidän noustessanne lavalle olisin halunnut tunnustaa sen teille, olisin halunnut huutaa hauraan sydämeni pohjasta ja laulaa seitsemällä tuntemattomalla kielellä, että minä rakastan teitä. Minä rakastan teitä jokaisella hengenvedollani, aamun ensimmäisistä auringonsäteistä illan viimeisiin auringonlaskun maalatessa maisemaa harmoniallaan ja tähtitaivaan loisteessa kävellessäni pikkukaupungin katuja. Muutaman vuoden takaisena iltana ymmärsin etsineeni teitä koko elämäni, tulitte salamaniskuina kirkkaalta taivaalta saaden kyyneleet silmäkulmaani uskomattomalla voimallanne ja kaikkina niinä hetkinä, kun todellisuus tuntui harmaalta, palasin luoksenne rakastamaan hauraan sydämeni pohjasta: suljin silmäni antaakseni musiikin keinuttaa mukanaan toiseen todellisuuteen ja tunsin hetkittäin mielettömän suurta pelkoa, kun löysitte jokaisen salaisuuteni rintalastani alta. Kukaan ei ollut koskaan aiemmin löytänyt niitä, olin kätkenyt suurimmat salaisuuteni syvälle sydämeeni unohtaakseni lopullisesti ja valehdellut päiväkirjalleni muuttaakseni totuutta, mutta te löysitte jokaisen avonaisen haavani katkonaisten hengenvetojeni alta ja vaikeimmat salaisuuteni kyynelten täyttäessä silmäni toivottomuudella: nostitte kätenne olkapäälleni ja hyökyaaltona kerroitte hiljaisuuteen verhotun salaisuuden siitä, kuinka kyynelten takana vahvuutta jokaisella hengenvedolla.
vhb 236
Unohtuessani eilen musiikin täydelliseen harmoniaan värivalojen loisteessa olisin halunnut tunnustaa sen teille, olisin halunnut kirjoittaa ilman ensimmäistäkään keskeneräistä lausetta ja maalata osaksi auringonlaskujen ääretöntä kauneutta, kuinka minun rakkauteni teitä kohtaan on tullut jäädäkseen. Rakkaus on uskomattoman suurta ja sulkiessani silmäni akustisten kitaroiden verhotessa tarinoitaan harmoniaan elämä tuntui pysähtyvän hetkeksi aloilleen: tunsin olevani olemassa nimenomaan kyseistä hetkeä varten, unohduin kuuntelemaan jokaisen pohjattomaan hiljaisuuteen päättyvän sävelen ja musiikin murtaessa ensimmäisen suojamuurini tunsin kyyneleet silmäkulmissani, hymyilin loputtomasti uskomattoman suuresta rakkaudesta. Silmät kiinni hukuin musiikin äärettömään täydellisyyteen kyyneleet silmäkulmassa ja annoin sen keinuttaa mukanaan toiseen todellisuuteen, valtamerten toiselle puolelle tuulenhenkäysten kuivatessa kyyneleeni lämmöllään. Taivaalliseen kauneuteen ja lopulta sanojen

your wings are all broken  
but you’re breathing  

repiessä sydäntäni palasiksi tuntematta minkäänlaista armoa olin valtameren verran määrittelemätöntä tunnemassaa, eivätkä kyyneleet jääneet kiteiksi silmäkulmiin. Samoilla sanoilla musiikkinne löysi vaikeimmat salaisuuteni vuosia sitten, kuivasi kyyneleeni tuulenhenkäysten kaltaisesti ja kertoi salaisuuden siitä, kuinka kyynelteni takana vahvuutta jokaisella hengenvedollani. Hauraassa sydämessäni lopulta ääretöntä rakkautta, hiuksissani tähtipölyä avaruuden laidalta ja elämässä uskomatonta kauneutta tähtikarttoina: minä rakastan teitä, koska saatte hauraan sydämeni näkemään maailman uskomattoman kauneuden ja tuntemaan vahvuutta kaikessa heikkoudessaan. Sanojen i wish i could be like a rainbow bringing a smile on your face kaikuessa värivalojen loisteessa korjasitte rikkoutuneen sieluni, huusin ääntäni käheäksi pelkästään uskomattoman vahvasta rakkaudesta ja sinistä valoaan loisteavien värivalojen tanssiessa vieläkin suunnatonta onnellisuuttaan kaikki tuntui tavallaan unenkaltaiselta täydellisyydeltä, tuulenhenkäyksisltä usvan keskellä. Rakastan hetkittäin harmoniaan katoavia sävellyksiänne, jotka eivät välttämättä aukene ensimmäisellä kuuntelukerralla ja rakastan sanoituksianne, jotka murtavat sydämeni palasiksi kerta toisensa jälkeen tuntematta minkäänlaista armoa ja jättävät jälkeensä loputtoman hiljaisuuden, kaunista toiveikkuutta.
vhb 228vhb 185Rakastan sitä tunnetta, kun palatessani keikoillenne tunnen palaavani kotiin: sydän tuntuu uskomattoman kevyeltä kivenlohkareiden kadotessa loputtomaan onnellisuuteen ja musiikin henkäillessä harmoniaansa muuttolinnut jäävät muistoiksi taivaanrannalle, viimeisten aaltojen vaikenevaan kohinaan. Arvostuksenne kuuntelijoitanne kohtaan tuntuu loputtomalta ja nimeomaan siksi rakastan palata luoksenne värivalojen loisteeseen, kertaakaan en ole tuntenut olevani teitä alempiarvoisempi: ette katsele kuuntelijoitanne korkeammalta tai kuvittele olevanne mitään sellaista, mitä ette todellisuudessa kuitenkaan ole. Rakastan Mikon loputtomalta tuntuvaa sydämellisyyttä ja sitä, kuinka voin itkeä olkapäätäsi vasten tuntematta häivähdystäkään turvattomuudesta ja jättää lauseeni keskeneräisiksi kyynelten palatessa hetkittäin silmäkulmiini. Rakastan Kien uskomatonta viisautta, hetkittäistä äkkipikaisuutta ja tulen poikkeuksetta äärettömän onnelliseksi siitä, kun Jonne hymyilee: tunnen pakahtuvani onnellisuudesta ja loistaessasi eilen onnellisuuttasi aina ensimmäisestä hengenvedosta viimeiseen olisin halunnut tunnustaa sen teille seitsemällä tuntemattomalla kielellä, kuinka paljon teitä rakastan.

Palaan luoksenne yhä uudelleen, sillä teidän jälkeenne muulla musiikilla ei ole hyökyaaltojen voimakkuutta: mikään muu ei läpäise suojamuurejani, kirjoita sydämeeni ääretöntä onnellisuutta tai saa itkemään vuolaasti pelkällä täydellisyydellään niin kuin te. Rakastan teitä vielä silloinkin, kun vuosikymmenten päästä iltahämärä vaihtuu hiljalleen loputtomaan pimeyteen ja ette enää kirjoita uutta musiikkia,

minä rakastan teitä aina.
vhb 166

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti