LAURA MOISIO @ PUB ADJUTANTTI 28 03 2014
Yhtenä tummansiniseen pukeutuneena iltana join kamomillateetä, kirjoitin keskeneräisiä lauseita muistikirjaani ja illan vaihtuessa vähitellen loputtomaan pimeyteen, kuuntelin ensimmäistä kertaa tämän vaaleahiuksisen tytön musiikkia. Rakastuin äärettömään herkkyyteen sanojen maalaillessa pimeyteen tähdenlentoja, kirjoitin keskeneräisistä lauseistani rakkaustarinan teidän välillenne ja nukahtaessani hymyilin musiikin uskomattomalle voimalle, kuinka paljon sen äärettömästä herkkyydestä voikaan saada itselleen: kuinka musiikki saa kirjoittamaan keskeneräisistä valmiita rakkaustarinoita, maalaamaan seinille auringonlaskuja ja kuinka sellaiseen ei koskaan pysty tottumaan, ensimmäisestä hengenvedosta viimeiseen vain ihmettelee.
Istuessani perjantaina kuuntelemassa Laura Moision keikkaa akustisen kitaran tarinoidessa suunnattomasta rakkaudesta tunsin ääretöntä onnellisuutta rintalastani alla, olisin halunnut kirjoittaa keskeneräisistä lauseistani jälleen valmiin rakkaustarinan ja maalata suunnattoman onnellisuuteni rautatieaseman seinään, jokaisen vastaantulijan kasvoille. En kuitenkaan kirjoittanut tai maalannut, istuin aloillani yleisön hiljentyessä kuuntelemaan musiikin ääretöntä kauneutta, hymyilin itsekseni sanojen täydellisyydelle ja hetken aikaa tunsin olevani kotona, tunsin kuuluvani nimenomaan juuri siihen hetkeen: olin onnellisuutta kaikessa siinä harmoniassa, hiljaisuutta jokaisella hengenvedollani ja kotimatkalla vastaantulijoiden kasvoilla minun onnellisuuteni, minun rakkauteni maailmaa kohtaan.
Istuessani perjantaina kuuntelemassa Laura Moision keikkaa akustisen kitaran tarinoidessa suunnattomasta rakkaudesta tunsin ääretöntä onnellisuutta rintalastani alla, olisin halunnut kirjoittaa keskeneräisistä lauseistani jälleen valmiin rakkaustarinan ja maalata suunnattoman onnellisuuteni rautatieaseman seinään, jokaisen vastaantulijan kasvoille. En kuitenkaan kirjoittanut tai maalannut, istuin aloillani yleisön hiljentyessä kuuntelemaan musiikin ääretöntä kauneutta, hymyilin itsekseni sanojen täydellisyydelle ja hetken aikaa tunsin olevani kotona, tunsin kuuluvani nimenomaan juuri siihen hetkeen: olin onnellisuutta kaikessa siinä harmoniassa, hiljaisuutta jokaisella hengenvedollani ja kotimatkalla vastaantulijoiden kasvoilla minun onnellisuuteni, minun rakkauteni maailmaa kohtaan.
Lähetä kommentti