KUVA&KAMERA 2014 @ HELSINGIN MESSUKESKUSViikonloppuna heräsin auringonsäteisiin ikkunaverhojen lävitse, kävelin villasukat jalassa keittämään itselleni aamuteetä ja istuin sitten raitiovaunussa katsellen ohikiitävän maiseman uinuvan aamuauringossa. Messukeskuksen edustalla vastaantulijoiden kasvoilla huoletonta onnellisuutta, hymyilin keväälle enemmän kuin koskaan ensilumen viattomuudelle ja naurahdin myöhemmin sille, että ensimmäistä kertaa elämässäni suuntaan messuille kutsuvieraana: tuntui tavallaan ansaitulta noutaa kutsuvierasliput ja kävellä sisälle muiden kutsuvieraiden mukana, vaikka minä en kirjoitakaan päästäkseni kutsuvieraana minnekään. En kutsu itseäni missään tilanteessa valokuvaajaksi, minä vain rakastan valokuvaamista jokaisella hengenvedollani ja valokuvaaminen on tavallaan opettanut näkemään maailman uskomattoman kauneuden, katselemalla maailmaa linssin lävitse olen ymmärtänyt jokaisella hengenvedollani enemmän. Minä en kutsu itseäni valokuvaajaksi, mutta olen kuitenkin äärettömän kiinnostunut aiheesta ja istuessani kuuntelemassa luentoa luovasta valokuvaamisesta mietin viimeisimpiä hetkiäni kameran takana: kuinka olen unohtunut paikoilleni valokuvaamisen suhteen ja täytyisi uskaltaa enemmän, rikkoa sääntöjä auringonsäteiden lämmittäessä selkärankaa.
Istuin siinä miettimässä itseäni ja hymyillessäni käänsin katseeni lattiaan, ettei kukaan huomaisi suunnatonta riemua ymmärtäessäni käännekohdan valokuvaamisen ja itseni välillä. Täytyy uskaltaa enemmän, mietin katsellessani valokuvanäyttelyitä mielenkiintoisista aiheista ja unohduin tarkastelemaan yksityiskohtia: jokainen valokuva on tavallaan kertomus, jokaisella valokuvalla on kerrottavanaan salaisuus jostain menneisyydestä ja kun pysähtyy katsomaan tarkemmin, kertomus kaikuu mielessäni sanomatta sanaakaan. Valokuvanäyttelyihin unohtumisen lisäksi löysin itseni jatkuvasti mielenkiintoisilta luennoilta, huomasin kuuntelevani tarkemmin kuin yhdelläkään rahoituksen luennolla ja kieltämättä tämän messuviikonlopun aikana saatoin oppiakin jotain, mahdollisesti ymmärtää joitakin asioita entistä paremmin. Saada inspiraatiota kokeilla uudenlaisia tekniikoita luovuuden purkamiseksi, inspiraatiota mahdollisiin tuleviin valokuviini ja mikä tärkeintä, inspiraatiota sääntöjen rikkomiseen valokuvaamisen suhteen. Valokuvanäyttelyistä ja mielenkiintoisista luennoista sitäkin mielenkiintoisempiin näytteilleasettajiin, salaa haaveilin uudesta kamerasta kävellessäni inspiroivassa ympäristössä ja hymyilin sitten itsekseni, uusi kamera ei tekisi minusta yhtään tämän parempaa valokuvaajaa: olen uskomattoman onnellinen nykyisten kameroideni kanssa, vaikka kumpikin viettää todennäköisesti viimeisiä vuosiaan.
Seisoessani sunnuntai-iltana rautatieasemalla ilta-auringon maalatessa maisemaa lämmöllään hymyilin itsekseni tunsin suunnatonta tarvetta päästä toteuttamaan uskomattomalta kuulostavia ideoitani ja valokuvaamaan jotain sellaista, millä on itselleni uskomattoman suuri merkitys. Tämän messuviikonlopun aikana innostuneisuuteni valokuvaamista kohtaan
sai uudenlaiset mittasuhteet, tunnen suunnatonta tarvetta päästä
kävelemään auringonsäteisiin verhoutuneilla kaduilla ja valokuvaamaan
maailman kauneutta rikkoen sääntöjä jokaisella hengenvedollani.
Loppuun tärkein: kiitos Ifolor mahdollisuudesta päästä messuille!
Lähetä kommentti