MUISTAN KIRKKAUDEN

JENNI VARTIAINEN @ TAVASTIA 06 02 2014

"Jenni Vartiainen oli käsittämättömän upea ja piilossa muiden katseilta itkin huojuessani uskomattoman musiikin mukana yleisömeren keskellä, niihin sanoihin olen joskus kätkenyt liikaa satuttavia muistoja. Kaikki tuntui olevan hetken siinä, en tarvinnut mitään muuta ja kädet ilmassa rakastin elämääni enemmän kuin aikoihin" kirjoitin muutaman vuoden takaisen festarikeikan jälkeen päiväkirjaani ja hukkuessani viime viikolla värivaloihin eturivissä olisin voinut kirjoittaa jokaisen lauseen uudelleen, tummansinisellä valkoiselle paperille. Sinisten värivalojen häikäistessä silmiäni kyyneleet jäivät kiteiksi silmäkulmaan, en taistellut ensimmäistäkään kyyneltä vastaan ja antauduin musiikin uskomattomalle voimalle, itkin vuolaasti ensimmäisen biisin kaikuessa värivalojen loisteessa.

Henkäysten kaltaisesti annoin kyynelten valua poskipäilleni ja tavallaan sellaisena hetkenä tietää, ettei värivalojen loisteessa vietystä illasta voi jäädä käteen kuin uskomattoman paljon kauneudella maalattuja muistoja. Muutaman vuoden takaisena iltana piilouduin muiden katseilta yleisömeren keskellä, mutta nosteassani kädet ilmaan eturivissä tunsin musiikin löytävän jokaisen haavani rakkauttaan kuiskivasta sydämestäni ja kyyneleet valuivat poskipäilleni täydellisten sanojen kaikuessa värivalojen loisteessa: en päässyt piiloon yhdeltäkään katseelta, annoin musiikin keinuttaa mukanaan ja kuin myrskytuuli valtamerten toisella puolen, musiikki heitteli mukanaan tunteesta seuraavaan.

Musiikin heitellessä mukanaan tunteesta toiseen kuiskailin ilmaan rakkautta täydellisinä sanoina, hymyilin loputtomasti musiikin äärettömälle kauneudelle ja lopulta rintalastan alla suunnatonta rakkautta, samaa kuin edellisenä iltana konserttisalin pimeydessä. Hetkittäin tarvitsen musiikin murtamaan jokaisen suojamuurini, särkemään sydämeni värivalojen loisteeseen tuntematta häivähdystäkään armosta ja piirtämään rakkautta selkärankani jokaiseen nikamaan, jotta tuntisin suunnatonta rakkautta rintalastani alla ilman ensimmäistäkään kuiskausta ristiriitaisuudesta. Tarvitsen musiikkia huutaakseni rakkautta jokaisella hengenvedollani, tunteakseni rauhallisuuden sydämeni kammioissa ja muistaakseni elämän uskomattoman kauneuden, tarvitsen musiikkia hengittääkseni.

Jenni Vartiainen oli äärettömän suurta rakkautta ensimmäisestä hengenvedosta viimeiseen, kyyneleet poskipäillä värivalojen loisteessa ja tunteiden keinulaudalla keinumista musiikin kuiskaillessa korvaani salaisuuksiaan, uskomattoman kauniita muistoja ensimmäisestä hetkestä viimeiseen. Kävellessäni myöhemmin rautatieasemalle olisin halunnut huutaa rakkautta jokaisella hengenvedollani, tanssia kotimatkani tuntematta pelkoa selkärangassani ja kirjoittaa onnellisuutta vastaantulijoiden kasvoille, vesiväreillä mustaan asfalttiin. Jenni Vartiainen tulee todennäköisesti olemaan äärettömän suurta rakkautta myös myöhemmin keväällä, suurimman musiikkirakkauteni kirjoittaessa uutta musiikkiaan tulen hukkumaan värivalojen loisteeseen todennäköisesti nimenomaan kyseisen naisen noustessa lavalle ja hymyilemään onnellisuudelle, suunnattomalle onnellisuudelle sulkiessani silmäni.