2/20/2014

aamuisin

 photo aamuja035_zps3c67ad49.png photo aamuja033_zps8a39158b.png
Aamuisin häivähdyksiä auringonsäteistä ikkunaverhojen lävitse, pikkukaupunki ikkunalasin takana uinuu hiljaisuudessa ja jossain kilometrien päässä ihmiset kiirehtivät ehtiäkseen töihin, kuuntelevat aamun ensimmäiset uutiset radiokanavien värikkäästä maailmasta. Vuosia sitten minäkin kiirehdin heidän joukossaan, istuin bussissa katselemassa ohikiitävän maiseman uinuvan aamun ensimmäisissä auringonsäteissä ja haaveilin muuttavani kolmensadan kilometrin päähän pikkukaupungin hiljaisuudesta, mutta muutettuani myöhemmin pääkaupungin kiireeseen opin vähitellen arvostamaan hiljaisuutta aamun ensimmäisten auringonsäteiden lämmittäessä selkärankaa. Enää minun ei tarvitse kiirehtiä pikkukaupungin heräillessä aamun kirkkauteen, suljen vielä hetkeksi silmäni kuunnellakseni ullakolla juoksevan hiiren kevyitä askelia ja nousen sitten tummansinisen peiton alta, kävelen paljain jaloin keittiöön keittääkseni aamuteetä.

Hitaisiin aamuihin voisi rakastua, mietin avatessani liesituulettimen viereisen kaapin ja auringonsäteet häikäiset silmiäni kääntäessäni katseeni ikkunalle. Orava loikkaa kevyesti lehdettömään pihlajaan syödäkseen lintulaudalta, unohdun hetkeksi katselemaan ikkunalasin takana avautuvaa maisemaa ja havahdun sitten hymyilemään, tunnen kuuluvani sen hetken äärettömään harmoniaan. Kuulen askeleeni kuluneella parkettilattialla kävellessäni ikkunalta keittiönpöydän ääreen juomaan aamuteeni äärettömässä harmoniassa, luen aamun ensimmäiset uutiset sanomalehden sivuilta ja kuuntelen hiljaisuuden kuiskailevan korvaani rakkautta jostain valtamerten takaa, yksinäisiltä rantakallioilta aaltojen lyödessä hitaasti rantahiekkaan. Vuosia sitten olisin jättänyt lukematta uutiset sanomalehden sivuilta, kiirehtinyt ehtiäkseni bussiin kaksikymmentäviisi minuuttia yli kahdeksan ja unohtanut harjata hiukseni, mutta sulkiessani tänään silmäni voin tuntea valtamerten takaisen merituulen hiuksissani, maailma pysähtyy hetkeksi aloilleen hengenvetojen ollessa rauhallisia ja auringonsäteiden maalatessa seinille varjojaan.
 photo aamuja101_zps1009959a.png
Koiravanhus heräilee takkahuoneen sohvalla, kuuntelen varovaisia askelia takkahuoneesta keittiöön ja hymyillen katselen, kuinka koira haukotellen venyttelee jalkojaan harmaalla matolla. Kuiskailen sille rakkautta rikkoen hiljaisuuden tuulenhenkäysten kaltaisesti, kätken kasvoni sen mustaan turkkiin ja makaan harmaalla matolla, kerron tarinaa loputtomasta etsimisestä ja rakkaudesta seitsemällä tuntemattomalla kielellä. Uskon koiravanhuksen ymmärtävän jokaisen kuiskaamani sanan, se katselee silmiini suunnatonta myötätuntoa kasvoillaan ja kuuntelemme hiljaisuutta yhdessä, kuulumme jälleen aamuisen hetken äärettömään harmoniaan. Juon teeni loppuun vaihtaen sanomalehden uskomattoman hienoon kirjaan ja mietin, kuinka Carlos Ruiz Zafón on muutamassa päivässä murtanut ensimmäisen suojamuurini päästen sydämeni hiljaisuuteen.

Vuosia sitten olisin lukenut kirjoja ymmärtämättä niistä lopulta sanaakaan, kiirehtinyt aamusta iltaan muistamatta kiittää jokaisesta saamastani hetkestä ja kirjoittanut sitten, kuinka aamulla nojasin valkoiseen seinään kolmannessa kerroksessa ja juoksin iltapäivällä ehtiäkseni viimeiseen bussiin. Elämä tuntui ohikiitäviltä valokuvilta ja saanut otetta ensimmäisestäkään, mutta unohtuessani tänään täydellisyyteen kirjan sivuilla tunnen olevani olemassa vain aamuista harmoniaa varten. Aamut pikkukaupungin hiljaisuudessa ovat nykyään uskomattoman kauniita ja tuntuu kevyeltä muistella kiirettä menneisyyden aamuilta, täällä minulla ei ole enää kiire.
 photo aamuja115_zps7843b7ae.png photo aamuja077_zpsb820a74f.png

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti