1/27/2014

seitsemän minuuttia

 photo 266_zpse5792373.png photo 122_zps14bd5c97.png
Joinakin päivinä tekee mieli piiloutua peiton alle harmaalta maailmalta, nukahtaa uudelleen näkemään unta lentämisestä ja toivoa heräävänsä myöhemmin auringonsäteisiin, vaikka maailma onkin pukeutunut viimepäivänä pelkästään harmaaseen. Raahautua rautatieasemalle katselemaan kiirettä ihmisten kasvoilla ja päätyä lopulta itsekin juoksemaan ehtiäkseen seuraavaan metroon, seuraava menisi seitsemän minuutin kuluttua. Juosta liukuportaissa kiireisten ihmisten valtameressä, sulkea silmänsä jokaiselta vastaantulijalta kadunkulmien muistuttaessa toisiaan ja eksyä lopulta maailman harmauteen, mutta tänään ei ole ollut sellainen päivä.

Sellaisia päiviä on naurettavan harvoin, tänään olen herännyt ennen auringonnousua kuuntelemaan maailman kauneinta musiikkia ja kävellyt villasukat jalassa keittämään teetä auringon vihdoin noustessa harmauteen. Olen hymyillyt talvipäivän kirkkaudelle tanssittaessani sormiani mustilta koskettimilta valkoisille, juonut aamuteeni muistellen ensimmäistä soittotuntiani kymmenen vuoden takaa ja rautatieasemalla hidastanut vauhtiani ihmisten kiirehtiessä seuraavaan metroon, jäänyt katselemaan ihmisten kasvoille jähmettyneitä ilmeitä. Rautatieasemalla maailmat kohtaavat toisensa, ihmiset ovat hetkellisesti samassa tilanteessa toistensa kanssa ja sellainen on tavallaan kiehtovaa, vaikka seuraavassa hetkessä jokainen vastaantulija jatkaa matkaansa rautatieasemalta. Minäkin olen jatkanut tänään matkaani, matkustanut kirjaston hiljaisuuteen hymyilemään täydellisyydelle rivien välissä ja myöhemmin istunut metrossa kuuntelemassa kauneinta musiikkia kaupungin hämärtyessä hiljalleen, halunnut ostaa haaremihousut.
 photo 164_zps67f5fc9c.png photo 270_zps8a3d0b29.png photo 120_zps3f4ccd05.png photo 162_zps6420ddd2.png

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti