"Nine Lives on jotain niin uskomatonta, etteivät sanat koskaan riittäisi
kuvailemaan sitä tai ehkä se on tarina, jonka lopussa maailma on
väritetty rakkaudella ja kauneudella. Ehkä se on rakkautta jokaisella
hengenvedolla, kaipuuta jostain valtameren toiselta puolen ja lopulta
täynnä totuuksia elämän kauneudesta, sellainen on oikeastaan kiinni
jokaisen omasta tulkinnasta" kirjoitin viime vuonna Von Hertzen Brothersin viidennen albumin ilmestyttyä. Olin odottanut kyseisen albumin ilmestymistä peläten samalla vahvoja tunnereaktioitani, itkenyt vuolaasti albumin tullessa ennakkokuunteluun ja saadessani lopulta albumin käteeni hymyilin loputtomasti, tunsin järjettömän suurta rakkautta sydämeni pohjassa. Silmät loistaen kävelin rautatieasemalla kiirehtimättä seuraavaan junaan, olisin voinut suudella jokaista vastaantulijaa rakkauden saadessa askeleeni keinumaan ja laittaessani levyn myöhemmin soittimeen, suljin silmäni ensimmäisen biisin lyödessä kasvoille uskomattomalla voimalla.Von Hertzen Brothersin viides albumi oli ensimmäisistä kuuntelukerroista lähtien mielettömän vahvoja tunteita ensimmäisistä sekunneista viimeisiin, sai hymyilemään ensimmäisen biisin iskiessä kasvoille kitaroillaan ja itkemään viidennen biisin repiessä sydämeni palasiksi kauneudellaan. Suuria tunteita on riittänyt värivalojen loisteessakin, olen nostanut käteni ilmaan pelkästä onnellisuudesta ja itkenyt eturivissä musiikin täydellisyyttä, mutta missään vaiheessa kyseinen levy ei ole menettänyt tietynlaista uutuuden viehätystään. Yhdeksän kuukautta sitten ilmestynyt albumi kertoo edelleen salaisuuksia elämää suuremmasta kaipuusta ja on suljettava silmänsä hetkellisesti, kun huomaa löytävänsä kyseisen albumin yhdeksältä raidalta edelleen uudenlaista rakkautta: on myönnettävä itselleen, etteivät sadat kuuntelukerrat ole riittäneet mihinkään ja uskomattoman paljon kauneutta on jäänyt huomaamatta.
Sanoituksia alkaa vähitellen ymmärtämään vielä vahvemmin, melodioista löytää kuuntelukerta toisensa jälkeen uutta kauneutta ja mikä tärkeintä: rakkaus kyseistä albumia kohtaan kasvaa jatkuvasti vahvemmaksi. Tämän albumin jälkeen yksikään toinen ei ole kuulostanut yhtä täydelliseltä, yksikään toinen ei ole saanut itkemään yhtä vuolaasti tai jaksanut yllättää vielä yhdeksän kuukautta ilmestymisensä jälkeen hienoudellaan, tuskin tänäkään vuonna ilmestyy ensimmäistäkään itseäni henkilökohtaisesti samalla tavalla liikuttavaa albumia. Aamun ensimmäiset tunnit ovat uskomattoman kauniita, harmonialla maalattuja hetkiä auringon noustessa kerrostalojen kattojen yläpuolelle ja juodessani suklaateetä Von Hertzen Brothersin kuiskaillessa mielettömän suurta rakkautta kylmyyden unohtuessa jääkiteiksi ikkunalasiin, uskomatonta.
Lähetä kommentti