Unettomien öiden jälkeen vaellan keskustan harmauteen verhoutuvilla kaduilla tihkusateen tarttuessa hiuksiin, hymyilen vastaantulijoiden näyttäessä kaukaisesti tutuilta ja istun sitten kirjastossa nauttimassa uskomattoman kauniista rauhallisuudesta. Kuuntelen sivujen kääntyvän hiljaisesti, askeleiden kaikuvan kivisessä portaikossa ja lusikoiden kolahtavan kahvikuppiin alakerran kahviossa, mutta silti kauneimmalta kuulostaa kirjastossa vallitseva rauhallisuus: kuin tyyneyteen unohtuva valtameri jossain kaukana, siihen voisi hukkua tuntematta suolaveden armottomuutta keuhkoissa. Tuudittaudun harmoniaan kävellessäni valkoisten kirjahyllyjen välissä, unohdun rakastamaan lauseiden väliin kätkeytynyttä kauneutta ja alakerran kahviossa lapsi itkee lohduttomasti, tunnen terävän piston jossain rintalastan alla.
Jotenkin sellaista tarvitsee välillä, loputonta rauhallisuutta äänten vaimentuessa sisäiseen harmoniaan ja turvallisuutta elämänkertojen viedessä hetkellisesti toiseen todellisuuteen. Turvallisuutta vieraalla maaperällä, tuntee olevansa jollain tavalla lähempänä kuin koskaan aiemmin ja siltikin lauseiden täydellisyys jättää jälkeensä valtameren verran kysymyksiä: hukuttaa tyyneyteen unohtuvaan valtamereen ja kertoo myöhemmin salaisuuksia elämän kauneudesta. Kuiskailee rakkautta seitsemällä tuntemattomalla kielellä tai sittenkin yhdellä ainoalla ja ymmärtämättä kunnolla ensimmäistäkään sanaa tunnen suurta yhtenäisyyttä elämänkerran miehen ja itseni välillä, tietynlaista kaipuuta.
Kävellessäni myöhemmin hiljaisuuteen tuudittauvuilla kaduilla jään miettimään kaipuuta, kuuntelen omaa hengitystäni katuvalojen loisteessa ja kylmyys tunkeutuu selkärangan jokaiseen nikamaan, maalailee kalpealle iholleni kaipuuta jostain kaukaa. Tunnen kaipuun sormenpäistä hauraisiin nilkkoihin, valkoisen puutalon ovella lähes näkymättömiä häivähdyksiä viimeisestä totuudesta ja viimein saapuessani sumuiselle sillalle kivisen linnan seiossa ylväänä vierellä ymmärrän, tavallaan kaipaan pyyteetöntä rakkautta ja hiljaista rauhaa rintalastan alla
vaikka ne olisivat läsnä jokaisena hetkenä,
kaipuun tuntee rauhattomuutena sisällä.
Lähetä kommentti