12/05/2013

mielikuvituksen tuotetta

 photo saarella296_zps0b8aac71.jpg
Elokuun viidentenätoista päivänä kyyneleet eivät jääneet kiteiksi silmäkulmiin tai onnellisuus salaisuudeksi avaruuden laidalle, onnenkyyneleet valuivat poskipäille Pariisin Kevään uuden biisin iskiessä lyriikoillaan suoraan sydämeen jättäen lopulta jälkeensä pelkkää hiljaisuutta. Ensimmäisellä kuuntelukerralla järjettömän suurta rakkautta, sähkökitarat kertoivat tarinaa mielettömän syvästä kaipauksesta ja olin valtameren verran uskomatonta hiljaisuutta.

"Pariisin Kevät on tuntunut aina haikean maalailevalta ja jotenkin runotyttömäiseltä, mutta Jossain on tie ulos -albumilla kitarat soivat kovaa ja rummut kuulostavat siltä kuin joku ampuisi haulikolla hiljaisessa metsässä" totesi Anni Saastamoinen silloin Pariisin Kevään tulevasta albumista ja uskoin vahvasti, että kyseinen albumi tulee olemaan yksi tämän vuoden suurimmista rakkauksista. Albumin ilmestyttyä syyskuussa olin pelkkää sanattomuutta ensimmäisen biisin iskiessä tajuntaan jollain uskomattoman suurella voimalla, kitaroiden viiltäessä syviä arpia selkäytimeen ja lopulta äänimaiseman ottaessa hellään syleilyynsä, eikä taivaanrantaa maalailtu enää vesiväreillä; mitkään sanat eivät riittäneet kuvaamaan sitä täydellisyyttä, edeltävän albumin jälkeen tapahtunutta muutosta ja onnellisuutta selkärangan jokaisessa nikamassa.

Rakkaus kyseistä albumia kohtaan kasvaa jatkuvasti, tänään nostan kädet ilmaan tämän musiikkirakkauden noustessa lavalle ja huudan ääneni käheäksi mielettömän hienoista lyriikoista, onnellisuudesta ja lähinnä kaikesta, itsensä kadottamisesta musiikin täydelliseen harmoniaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti