11/19/2013

you're sound asleep

 photo morning033_zpscbf8b53f.jpgKeinun hiljaisuuden valtameressä aaltojen lyödessä lämpimään rantakallioon, kuuntelen mustekalojen kertovan tarinoita jostain valtamerten salaisuuksista ja ympärillä kaupunki heräilee aamun ensimmäisiin auringonsäteisiin. Jään vielä hetkeksi valkoisiin lakanoihin, unessa merituuli tarttuu hiuksiin valtameren vaihtuessa hiljalleen yksinäisiin kallioihin jossain kaukaisuudessa ja auringonsäteiden jälkeen herään utuiseen aamuun sateen rummuttaessa ikkunalautoihin: kaupunki on raskaita siveltimenvetoja värien sekoittuessa harmaaksi, hengitän kylmää ilmaa parvekkeella musiikin maalatessa hetkeen kaipuuta melankoliallaan.

Jään miettimään musiikin tärkeyttä itselleni, hiljaisena kuuntelen sanojen välistä harmoniaa ja muistelen kahdeksan vuoden takaisia hetkiä, kun ensimmäistä kertaa sanoitusten kauneus repi sydäntäni palasiksi. Kirjoitti sydämeni palasiin rakkautta maailman romahtaessa päälleni kaikella armottomuudellaan, sai kyyneleet silmäkulmaan yksinäisyyden ollessa tunteista voimakkain ja keinutti unenomaiseen tilaan pimeyden laskeutuessa pikkukaupungin ylle. Kahdeksan vuoden takaisia hetkiä, kun olin haavoittuvaisempi kuin koskaan aiemmin elämäni aikana ja musiikin pelastaessa täydelliseltä toivottomuudelta suljin hitaasti silmäni hymyillen ensimmäistä kertaa kuukausiin. Olen ikuisesti kiitollinen musiikille nimenomaan noista kahdeksan vuoden takaisista hetkistä: uskomattoman kauniista melodioista talviöiden pimeydessä ja sydäntä särkevistä sanoista, jotka lopulta pelastivat hauraan ihmisen toivottomuudelta.
 photo morning069_zps9fb7f47f.jpgNiinä kahdeksan vuoden takaisina hetkinä sanoitusten kauneus sai tarttumaan lyijykynään iltojen hämärtyessä vähitellen pimeyteen, ensimmäiset omat tekstini ovat edelleen uskomattoman raskasta luettavaa ilman ensimmäistäkään kaunista korulausetta ja suurimman osan teksteistäni olisin halunnut polttaa vaikeimpien muistojeni mukana, en kuitenkaan polttanut. Annoin niiden jäädä osaksi menneisyyttäni ja palatessani hetkittäin kyseisiin teksteihin, kyyneleet valuvat poskipäille tuntiessani lohduttomuuden selkärankani jokaisessa nikamassa. Kahdeksan kokonaista vuotta eivät ole poistaneet loputtomalta tuntuvaa tuskaa sydämestäni, se kuiskailee muistoina koulukiusatun mustaan pukeutuvan tytön hiljaisesta toivottomuudesta ja hetkittäin tunnen tuskan piirtävän tähtikarttoja selkärankaani, mutta kahdeksassa vuodessa olen oppinut jättämään loputtoman tuskan muistoiksi menneisyydestäni.

Kirjoitettuani kahdeksan vuotta runomuotoista tekstiä musiikki on alkanut avautumaan jatkuvasti vahvemmin nimenomaan sanoitusten kautta, niistä on tullut itselleni henkilökohtaisesti tärkein osa musiikissa ja istun edelleen kuuntelemassa sanoitusten kauneutta maailman pukeutuessa tummansiniseen samettiin ikkunalasin takana. Nimenomaan sanoitukset ovat vaikuttaneet elämääni uskomattoman paljon, niihin on pystynyt turvautumaan maailman heitellessä myrskytuulen lailla tilanteesta toiseen ja istuessani tänään parvekkeella juomassa aamuteetä hymyilen loputtomasti, sillä olen suurta kiitollisuutta mielettömän monia taiteilijoiksi kutsumiani ihmisiä kohtaan ja haluaisin kiittää jokaista henkilökohtaisesti kaikesta saamastani.
 photo morning040_zps46cc8e03.jpg
Musiikkimaku on kahdeksan vuoden aikana muuttunut äärimmäisen paljon ja luvattoman harvoin tulee enää syvennyttyä kuuntelemaan kahdeksan vuoden takaisia musiikkirakkauksiani, mutta rakkaus sanoituksiin ei ole kadonnut tuhkana tuuleen. Tällä hetkellä suurin musiikkirakkauteni Von Hertzen Brothers repii sydäntäni tuhansiksi palasiksi nimenomaan sanoituksillaan, keinuttaa mukanaan täydelliseen harmoniaan ja kietoo turvalliseen syleilyynsä maailman pukeutuessa harmaaseen, saa kyyneleet silmäkulmaan kauneudellaan. Yksi suurimmista syistä rakkauteeni kyseistä bändiä kohtaan ovat juurikin sanoitukset, jotka vuosia sitten saivat itkemään vuolaasti pelkästään kauneudellaan ja huutamaan sydämeni pohjasta elämän uskomattomuutta: sanoitukset läpäisivät jokaisen muurini, repivät sydämeni palasiksi lattialle ja nostivat kädet kohti taivaan kauneutta.

Jos tällä hetkellä saisin kiittää ainoastaan yhtä ihmistä rikkinäisen sydämeni pohjasta, kiittäisin Mikko von Hertzeniä ja laulaisin kauneutta jokaisella hengenvedollani jättämättä jälkeeni ensimmäistäkään jälkeä toivottomuudesta. Kävelen paljain jaloin keittämään itselleni lisää teetä pitääkseni itseni lämpimänä, istun harmaalla matolla unohtumassa hienoihin lauseisiin luvattoman monta kertaa lukemani kirjan sivuilla ja varastan lisää aikaa aamuiseen harmoniaan: kirjoitan keskeneräisiä lauseita muistikirjaan ja viritän akustisen kitaran kuulostamaan jälleen kauniilta. Villasukat rikkinäisissä kengissä kastuu kaupungin harmaudessa, sadepisarat putoilevat kasvoilleni tähtipölynä avaruuden laidalta ja pimeyden laskeutuessa unohdan hetkeksi kaiken, musiikki maalailee seinille rakkautta hiljaisuuden valtamereltä.
 photo morning080_zps5de2490e.jpg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti