9/04/2013

WITHERED FLOWERS AND RUST

 photo toumloumloumllouml049_zpsb34feb4f.jpg photo toumloumloumllouml096_zpsd8a49810.jpg Näinä päivinä mä pukeudun valkoiseen neuleeseen, astun paljain jaloin parvekkeelle tuntemaan kylmyyden poskipäillä ja katselen auringonnousua musiikin maalatessa aamun ensimmäisiä hetkiä harmonialla. Vaellan puoli kahdeksan aikaan silmät sidottuina asemalle, junamatka kestää naurettavan vähän aikaa ja sitten istun lukuvuoden ensimmäisellä luennolla osaamatta sanoa liiketalouden termejä englanniksi - nauran kaikelle järjettömälle ja olen pelkkää levottomuutta, kun puoli viiden aikaan kävelen kotiin. Katselen peilistä väsyneitä silmiä ja nukahdan harmaan viltin alle näkemään unia salaisuuksista, joita yksinäiset huutavat

          seitsemänsissä kerroksissa
            parvekkeiden hämärässä

                       tai 

                  unissaan

heitellen lautasia valkoisille seinille, ettei kukaan kuulisi. Istun tähtitaivaan alla parvekkeella juomassa kamomillateetä, en osaa kirjoittaa lauseita loppuun ja herään keskellä yötä hymyilemään onnellisuus toisena nimenäni - arvoituksellisuus kolmantena, en mä oikeastaan tiedä.
 photo toumloumloumllouml075_zps0e827d0b.jpg
Viisitoista minuuttia yli aamuviiden piiloudun vielä hetkeksi kahden peiton alle, yksinäiset eivät enää huuda salaisuuksiaan ja annan musiikin täyttää huonetta jälleen harmonialla - silmät kiinni hukuttaudun siihen ja olen öinen arvoituksellisuus, sormet ristissä lupaan itselleni asioita. Hengitän kylmää ilmaa keuhkojen täydeltä aamuauringon ensimmäisten säteiden värittäessä katuja viattomuudella, istun takarivissä kuuntelemassa mielenkiintoista luentoa ja iltapäivällä aulassa tyttö soittaa pianoa uskomattoman kauniisti mun hymyillessä hymyilemästä päästyäni, en mä enää muutakaan osaa. Silmät sidottuina kaikelta pahalta hymyilen vastaantulijoille
 
syksyisillä kaduilla jossain tuolla     
ja korkeiden puiden varjoissa             
 
jokaisessa kadunkulmassa     

rakastaen maailmaa enemmän kuin uskoisi. Helsinki on uskomattoman kaunis iltapäivän auringossa, katselen korkeiden kerrostalojen kattojen ylitse kauas jonnekin ja vaellan yksinäisillä kaduilla ilman päämäärää, hymyilen elämälle ja olen typerän onnellinen - vaikka tuuli tarttuu välillä hiuksiin ja rautatieasemalla ihmiset juoksevat. Junassa puhutaan vieraita kieliä, mä en kuule niitä täydellisen musiikin lävitse ja kaikki on pelkkää harmoniaa junan kiitäessä rautatieasemalta toiselle,
 
näinä päivinä maailma on kaunis.
 photo toumloumloumllouml084_zps15ff669c.jpg photo toumloumloumllouml028_zps7899315e.jpg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti