9/15/2013

JOSSAIN ON TIE ULOS

 photo pianoo063_zps229966d4.png photo pianoo075_zps1cdf127b.png photo pianoo083_zps6a515f9f.png Perjantai kolmastoista oli kaikkea muuta paitsi täynnä epäonnea, kävelin syksyisillä kaduilla ilman päämäärää osaamatta lopettaa hymyilemistä ja hukuin onnellisuuteen täydellisen musiikin täyttäessä levykaupan jokaisen nurkan. Olin pelkkää sanattomuutta tavatessani bändin ja kotona istuin monta tuntia kynttilän valossa kuuntelemassa levyä, jonka ilmestymistä en olisi jaksanut odottaa enää yhtään kauempaa - tai ehkä olisin, sillä tässä tapauksessa odotus palkittiin.

Pariisin Kevään uusi levy on odotusten mukaisesti yksi tämän syksyn suurimmista rakkauksista, ensimmäisestä biisistä viimeiseen saakka järjettömän suurta täydellisyyttä ja ehkä jotain sellaista, jolle sanat eivät riitä. Ensimmäisen biisin iskiessä tajuntaan jollain uskomattoman suurella voimalla ei voi kuin sulkea silmänsä ja ihmetellä sitä, kuinka ensimmäisestä biisistä lähtien tämä levy eroaa edeltäjistään olemalla jollain tavalla vahvempi - kitaroiden viiltäessä syviä arpia selkäytimeen ja lopulta äänimaiseman ottaessa hellään syleilyynsä, taivaanrantaa ei maalailla enää vesiväreillä. Lyriikoiltaan tämä levy on mielettömän hieno, kaappaa mukaansa matkalle johonkin toiseen todellisuuteen ja jättää lopulta tyhjyyden tunteen rintalastan alle - hymyilyttää ja itkettää, tätä levyä ei todellakaan odotettu turhaan.

Mä olen rakastunut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti