9/21/2013

DREAMING AGAIN

 photo meikkis020_zps112bfe31.jpg On niitä aamuja, kun on vaeltanut koko yön taivaankappaleiden välillä ja herää maapallon reunalta hiekkaa hampaiden välissä - sitten on niitä aamuja, kun on istunut aamuyön puiden latvoissa ja herää valkoisiin lakanoihin. Nämä aamut ovat olleet puhtaista lakanoista heräämistä, aamuauringon säteet maalaavat varjoja seinille ja musiikki täyttää huonetta maailman kauneimmalla harmonialla. Maapallon reunalla poika istuu kirjoittamassa sanoja kaipauksesta, mä en oikeastaan osaa kaivata mitään ja nykyään

       kaikki on tässä hetkessä
        minuuteissa sekunneissa

       en tarvitse mitään

mulla on jo kaikki. Enkä mä tarvitse sua enää, ajattelen istuessani elokuvateatterin hämärässä äidin kertoessa valkokankaalla lapselleen tarinoita prinsessoista jossain kaukana - annan kyyneleiden valua poskipäille, olen olemassa vain sitä hetkeä varten ja lopulta hymyilen typerästi. Vaellan kadunkulmalta toiselle keinuvin askelin ilman todellista päämäärää, istun parvekkeella kirjoittamassa onnellisuutta kuiskivia sanoja maailman kauneudesta ja haaveilen matkustavani suurien kaupunkien kaduille tanssimaan pelkästä onnellisuudesta

puhumaan rakkaudesta        
 aina väärällä kielellä      

ja olemaan elossa          

vahvemmin kuin koskaan aiemmin olen ollut. Mä olen yksi niistä ihmisistä, jotka kävelevät metsäpoluilla kymmenen jälkeen aamulla tapailemassa aamuaurinkoa ja tanssivat iltaisin itsensä kanssa ympäri huonetta - mä olen yksi niistä ihmisistä, jotka istuvat yksin elokuvateatterin hämärässä tuntematta yksinäisyyden melankoliaa selkänikamissa ja hymyilevät vastaantulijoille ilman syytä. Yksi niistä ihmisistä, jotka jättävät itselleen kirjeitä pöytälaatikkoon ja uskaltavat olla onnellisia ilman muiden ihmisten rakkautta - rakastavat ihmisten sijaan maailmaa ja ymmärtävät, että haaveileminen on merkki jostain suuremmasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti