8/04/2013

TAMMERFORS

 photo tampere009_zps7ef1e031.jpg photo tampere046_zps6db42ffc.jpg Perjantaina heräsin viiden tunnin yöunien jälkeen liian aikaisin, kävelin silmät sidottuina rautatieasemalla ja myöhemmin samana päivänä kävelin pitkin lukiovuosien suurimman rakkauskaupungin katuja. Hymyillen muistelin vapauden tunnetta jokaisessa kadunkulmassa, sillan kaiteelta kerta toisensa jälkeen löytynyttä onnellisuutta ja sitä, kuinka mikään muu kaupunki ei tuntunut samalla tavalla kodilta - missään muualla ei voinut hengittää yhtä rauhallisesti tai sulkea silmiä tietäen, etteivät ajatukset tunnu hirmumyrskyiltä. Vielä auringonsäteiden vaihtuessa harmaisiin pilviin mä hymyilin typerästi jokaiselle vastaantulijalle ja korvissa soi musiikkia kahden vuoden takaa niiltä päiviltä, kun kävelin samoilla kaduilla uskoen asuvani vielä jonain päivänä samaisessa rakkauskaupungissa ja herääväni aamuisin liikenteen ääniin,

       juovani aamuteetä leveällä ikkunalaudalla
      kaupungin heräillessä uuteen aamuun ja

            nukahtavani musiikkiin,

joka kertoo jostain uskomattoman suuresta vapaudesta. Tammerkosken varrella ihmisillä ei ollut kiire yhtään mihinkään, keskustorilla olisin halunnut katsella kaupunkia maailmanpyörästä, ostin sinisen neuleen hetken mielijohteesta ja istuin sitten hetkeksi miettimään elämääni - tekemisiä ja tekemättä jättämisiä, eniten ehkä onnellisuutta. Lukioaikojen suurin rakkauskaupunki oli edelleen liian suurta rakkautta, hengitin keuhkot täyteen elämää sulkien hitaasti silmäni ja lupasin itselleni juovani vielä jonain kauniina aamuna aamuteeni samaisessa kaupungissa,

voi rakas Tampere,    
jos vain sinut saisin.  
 photo tampere071_zps87d90ef5.jpg photo tampere042_zpsc6f56977.jpg photo tampere036_zps9c80c595.jpg

1 kommentti:

  1. Sinulle on haaste blogissani!

    tytonmatkassa.blogspot.fi

    VastaaPoista