8/16/2013

RAKKAUDESTA

 photo pmmp055_zpseb163206.jpg
Kymmenen vuotta sitten radioissa soivat sanat heitetäänkö pois kaikki housut ja paidat lähdetään lennolle ja yksitoistavuotias tyttö sai joululahjaksi levyn, jota ei uskonut kuuntelevansa vielä kymmenen vuoden päästäkin. Samainen joululahjaksi saatu levy sai värittää pienen teinitytön vaikeita hetkiä vaaleansinisellä verhotussa huoneessa, sitä kuunneltiin kavereiden kanssa rivitalohuoneiston yläkerrassa ja bändin seuraava levy pääsi soittimeen meidän viettäessä viimeisiä kuukausia meidän vanhassa kodissa. Mustassa nojatuolissa kasvot täyttyivät kyynelistä ja uudessa kodissa huusin vihaisesti sanoja silloin sinä olet minun paskapäinen paras kaveri, yläasteella kuvioihin tuli raskaampi musiikki ja tämä bändi säilyi silti soittolistoilla.

Vuosien mittaan kyseisestä bändistä tuli uskomattoman rakas, sanat alkoivat saada käsittämättömän suuren merkityksen ja yläasteen vaikeimpina hetkinä hukuttauduin niihin sanoihin, jotka kuiskailivat en ole nainen, en yhtään mitään - kidutettu eläin häkissään. Istuin violettiin verhotussa huoneessani yksin musiikin kanssa, kävelin kotimatkat kyyneleet silmissä musiikin lävistäessä tajuntaa ja kaikkina niinä hyvinä hetkinä keinuin musiikin tahdissa villasukat jalassa parkettilattialla. Lukion ensimmäisellä luokalla odotin uutta albumia enemmän kuin innoissani, kävelin hyppytunnilla ostamaan sen ja olin sitten pelkkää hymyä harmailla käytävillä muiden ahdistuessa pitkän matematiikan kursseista.
 photo pmmp011_zps64c7896c.jpg
Neljä vuotta sitten pääsin ensimmäistä kertaa hukkumaan värivaloihin tämän bändin noustessa lavalle, pidin hienojen ihmisten käsistä kiinni musiikin hakatessa tajuntaan uskomattomalla voimalla ja huusin ääneni käheäksi. Siitä lähtien hukuin niihin värivaloihin joka vuosi vähintään yhdillä festareilla, eivätkä festarit olleet enää mitään ilman sanoja kaadetaan viinii tartutaan kiinni lennetään taivaan lintuja päin. Eikä oikeastaan elämäkään ollut pitkään ollut sama ilman tätä bändiä, vuosien kuluessa bändistä oli tullut yksi mun elämän tukipilareista ja mä en olisi voinut kuvitella elämääni ilman sitä.

Viime keväänä toukokuun kolmentenatoista päivänä istuin luennolla ja purin huulta verille asti, etten itkisi silmiä päästäni. PMMP lopettaa toimintansa toistaiseksi, uutisessa sanottiin ja mä en osannut olla aloillani, olisin halunnut juosta kaatosateessa ja huutaa kovempaa kuin koskaan aiemmin. Tämän bändin biiseillä mä voisin kertoa tarinan yksitoistavuotiaasta tytöstä tähän päivään asti ja kun mä tänään hukun värivaloihin viimeistä kertaa elämässäni tämän bändin noustessa lavalle, saatan itkeä enemmän kuin koskaan aiemmin. 

Kiitos PMMP näistä vuosista, 
ne ovat antaneet mulle paljon.
 photo pmmp051_zpsd5d882f5.jpg

1 kommentti:

  1. Ihana teksti! Itsellekin kyseinen bändi on hirmu rakas.:) Harmittaa vaan niin pirusti kun vaan yhden kerran oon nähnyt tän.:c Mutta toivotaan että he jatkavat vielä joskus!:)

    http://ajatuksiaelamastajamuusta.blogspot.fi/

    VastaaPoista