8/14/2013

CASTING THESE SHADOWS

 photo vallila070_zpsd24f4592.jpg photo vallila060_zps8078dfad.jpgEilen heräsin ennen puolta yhdeksää siihen, kun kaatosade piiskasi kattopeltejä ja maailma oli maalattu lyijykynän eri sävyillä - tai sitten vesiväreillä, raskain vedoin sinisellä ja harmaalla. Lämpimässä hupparissa ja rikkinäisissä sukkahousuissa seikkailin ensimmäistä kertaa toukokuun jälkeen käymään koululla, kuulostin typerän viralliselta pyytäessäni lomakkeita matkakorttia varten ja salaa toivoin kolmen seuraavan viikon menevän nopeasti. Ethän sä voi odottaa järjettömän stressin alkamista, nauroin itselleni ja sadepisaroiden tarttuessa hiuksiin kävelin ostamaan kalenterin tulevaa lukuvuotta varten - kolmen viikon päästä päivämäärillä ja viikonpäivillä on taas merkitystä.

Rautatieasemalla ihmisten kasvoilla pelkkää kiirettä, muiden juostessa metroon mä hidastin vauhtia ja hymyilin vastaantulevalle rastapäiselle pojalle - se hymyili takaisin ja käänsin katseen maahan. Auringonsäteiden voittaessa hetkeksi harmauden päätin lähteä vaihteeksi seikkailemaan tuntemattomille kaduille ja suuntasin bussilla Vallilan 1910-luvulla rakennetulle puutaloalueelle keksimään uusia tarinoita sen asukkaille vuosikymmenten takaa. Ehkä juuri niiden tarinoiden takia mä rakastan kyseistä aluetta edelleen niin syvästi, että tekisi mieli kirjoittaa sata rakkauskirjettä niille ihmisille vuosikymmenten takaa ja piirtää huulipunalla rakkautta jokaisen vastaantulijan kasvoille.
 photo vallila122_zpsc5790c84.jpg photo vallila099_zps9cbda8bd.jpg photo vallila125_zps1500f007.jpg Kadunkulmissa mä kuvittelin mielessäni aamukahvit varjoisilla sisäpihoilla auringonnousun aikaan ja lapset juoksemassa toistensa perässä pitkin kaareutuvia katuja - puhtaat lakanat haurailla pyykkinaruilla, myöhäiset kesäillat täydellisessä harmoniassa ja puiden varjoon nukahtaneen koiran. Ensimmäiset rakkaudentunnustukset hiljaisilla kadunkulmilla auringonlaskun maalatessa maailmaa vaaleanpunaisella, unettomat yöt leveillä ikkunalaudoilla ja tuoreen leivän tuoksun aamuvarhain. Kyllähän mä kieltämättä vieläkin haaveilen itsekin istuvani jonain päivänä puutalon varjossa juomassa vihreää teetä, ripustavani pyykkejä niille hauraille pyykkinaruille ja nukahtavani iltaisin vanhan puutalon hämärään näkemään unia jostain kaukaa - ehkä niistä ihmisistä vuosikymmenten takaa tai sitten elämää suuremmasta rakkaudesta. 

Tänään mä olen viettänyt sadepäivää juoden teetä parvekkeella villasukat jalassa, katsoen elokuvia nuoruuden vapaudesta ja hukkuen maailman kauneimpaan musiikkiin. Olen yrittänyt tehdä harmaasta maailmasta vähän kauniimpaa, suunnitellut unohtuvani tulevan syksyn aikana värivalojen loisteeseen luvattoman useasti ja rakastavani maailmaa enemmän kuin koskaan - ehkä myös omaa elämääni. Villasukat jalassa ja liian suuressa sinisessä neuleessa sateen ropistessa parvekkeen katokseen mä sen ymmärsin, elämä on oikeastaan aika hienoa.

Älkää koskaan unohtako sitä.
 photo vallila092_zpsf2922624.jpg photo vallila114_zpsb635f202.jpg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti