7/26/2013

MINUUTIN OLIN ONNELLINEN

 photo museodag003_zps2734b466.jpg photo museodag009_zps7a7d74e2.jpg photo museodag004_zps2bedc0da.jpgTänään mä olen seikkaillut ympäri tätä kaupunkia typerä hymy kasvoillani, pitänyt kiinni mekon helmasta tuuliaisen tarttuessa hiuksiin ja ollut onnellinen auringonsäteiden lämmittäessä selkärankaa. Kävellyt tuntemattomilla kaduilla tietämättä päämäärää, istunut bussissa musiikkirakkauksien kuiskaillessa korviin kauniita sanoja ja miettinyt sitä päivää, kun kauan sitten pääsin ensimmäistä kertaa opastetulle kierrokselle Olavinlinnaan isäni kanssa - siitä päivästä lähtien mä olen ollut kiinnostunut historiasta. Vaaleahiuksisena pikkutyttönä huokailin ihastuksesta maakuntamuseon näyttelyissä, kirjoitin innoissani tutkielmia museolaivoista ja historia kuului mun suosikkeihin kouluaineissa aina siihen asti, kunnes oppikirjoissa alettiin puhumaan sodista ja poliittisista suuntauksista.

Historian suhteen mä olen aina ollut kiinnostunut lähinnä vain arkkitehtuurista, pienistä yksityiskohdista ja tavallisten ihmisten elämästä - arkipäiväisistä asioista ja siitä, mitä elämä on oikeasti ollut. Juuri siksi suuntasin tänään tämän kaupungin vanhimpaan kunnalliseen työväenasuntoon sijoitettuun Työväenasuntomuseoon, joka kertoo tarinoita 1900-luvun helsinkiläisten työläiskotien elämästä jokapäiväisten esineiden ja todellisten ihmiskohtaloiden avulla. Enkä mä olisi voinut olla enää enempää onnellisempi, pienen vaaleahiuksisen tytön innolla kuuntelin tarinoita monelta eri vuosikymmeneltä ja painoin mieleeni jokaisen yksityiskohdan pienistä hellahuoneista.
 photo museodag023_zps2d997d9c.jpg Työväenasuntomuseon jälkeen kävelin lämpimässä tuulessa ja Sturenkadulla tuoksui kahvi, kun miesääni kuiskaili korvaan sanoja vieläkö maljakossa on avaimet keskuspuiston lippakioskiin ja vastaantulevalla tytöllä oli vihreät housut. Mäkelänkadulla ihmisillä ei ollut kiire mihinkään, hymyilin kilpaa auringonsäteiden kanssa ja nousin sitten bussiin, jonka määränpäässä en ollut koskaan käynyt.

Pian kävelin peltojen reunustamilla hiekkateillä, en osannut lopettaa hymyilemistä ja mietin, etten ollut koskaan aiemmin nähnyt mitään tällaista tässä rakkauskaupungissa - tämä kaupunki on mulle vain tuntemattomia katuja ja hiekkatiet kuuluvat rakkaaseen pikkukaupunkiin. Jokatapauksessa mä olin onnellinen siitä rauhoittavasta maisemasta, keinuvin askelin kävelin kohti seuraavaa määränpäätäni ja hymähdin vastaantuleville ratsukoille.
 photo museodag032_zpsd9f2232d.jpg photo museodag054_zps66f3321c.jpg photo museodag049_zps0dadc4c2.jpg Tuomarinkylän kartanomuseon näyttely tarjoaa monipuolisen otoksen helsinkiläiskotien sisustamiseen käytettyjä esineitä vuosisatojen varrelta, joten vaaleahiuksisen pikkutytön innostus jatkoi kukoistamistaan ja olisin halunnut nauraa itselleni kaiken sen typerän onnellisuuden takia - ihmeellistä, kuinka paljon historia voi saada aikaan onnellisuutta. Museossa on siis huonekalujen lisäksi esillä on myös esimerkiksi taidetta, käsitöitä, sisustustekstiilejä ja suunnittelijoiden piirroksia; pieniä yksityiskohtia, jotka kertovat enemmän kuin yksikään historiankirjan teksti sisällissodasta tai vallankumouksista.

Enkä mä vähättele sisällissodan merkitystä, mä en vain osaa kiinnostua siitä lukemalla historiankirjoja ja seuravaaksi seisoin Vanhan Tuusulantien varressa odottamassa bussia - seikkailin randomisti takaisin tämän kaupungin keskustaan ja hymyilin vastaantulijoille.
 photo museodag038_zps29d843ea.jpg Tämän päivän viimeisenä määränpäänä oli Helsingin kaupunginmuseo, jonka tämän hetkinen näyttely lähestyy kaupungin menneisyyttä lähtökohtinaan helsinkiläisten lempipaikat ja kaupunkilaisten tarinat eri vuosisadoilta. Näyttelyn perusteella helsinkiläisille rakkaimpia paikkoja ovat  historialliset miljööt kuten esimerkiksi Senaatintori, Suomenlinna ja Kaivopuisto, mutta myös syrjäisemmät paikat ja hiljaiset kadut saivat rakkautta osakseen. Mä en oikeastaan tiedä, mä mietin katsellessani vihreälle liitutaudulle kirjoitettuja lempipaikkojen nimiä ja jätin sitten kirjoittamatta - mä rakastan Helsinkiä kokonaisuudessaan mielettömän paljon, mutta lempipaikkojen nimeämiseen tarvitaan vielä muutama seikkailu lisää.

Kaupunginmuseon Lyhtysalin näyttelytilaan astuessani huokaisin ihastuksesta, kun seiniä kiertävät Signe Branderin Helsinki-valokuvat vuosilta 1907–1913 vangitsivat mun katseen itseensä yksi toisensa jälkeen ja yhden kierroksen jälkeen katsoin valokuvat läpi vielä toiseen kertaan - niissä vain oli jotain sellaista, mikä vetosi muhun syvästi. Valokuvien pienien yksityiskohtien tarkastelemiseen olisi voinut käyttää varmaan tuntikausia, mutta tämä museopäiväksi nimetty seikkailu sai silti päättyä viiden aikaan illalla ja Sofiankadulla myytiin markan kirjoja.
 photo museodag080_zpsdb332796.jpg photo museodag102_zps9c649405.jpg photo museodag083_zpse954bd56.jpg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti